2015 / Juha Perttulasta / 21.10.2015

Kokemuksen tutkija Juha Perttula (21.9.1964-30.8.2015) on poissa. Hänen elämäntyönsä merkitys kokemuksen tutkimukselle on ilmeinen. Ellei Juha olisi kirjoittanut vuonna 1995 julkaistua teosta Kokemus psykologisena tutkimuskohteena: johdatus fenomenologiseen psykologiaan ja jatkanut ajattelunsa kehittämistä kokemuksen tutkijana akateemisessa maailmassa, suomalaisen psykologian kentälle ei kenties milloinkaan olisi syntynyt myös muiden tieteenalojen suuntaan avautuvaa kokemuksen tutkimusta koskevaa keskusteluperinnettä. Vuodesta 2003 alkaen Juha oli mukana järjestämässä ja mahdollistamassa Oulussa järjestettyjä Kokemuksen tutkimus -seminaareja. Ensimmäiset seminaarit olivat pienimuotoisia, yksipäiväisiä tapahtumia. Vuosien mittaan kokemuksen tutkijoiden yhteisö kasvoi: Rovaniemellä syksyllä 2014 järjestettyyn, Juhan johtamaan kaksipäiväiseen Kokemuksen tutkimus -konferenssiin osallistui yli sata kokemuksen tutkijaa tieteen, taiteen ja ihmistyön eri aloilta.

Juhalla oli kristallinkirkas näkemys kokemuksen tutkimuksesta ja siitä, miten kokemuksen tutkijoiden kannattaa suunnata toimintaansa. Oulussa 14.4.2011 kolmannessa Kokemuksen tutkimus -seminaarissa Juha ehdotti, että

  1. kokemuksen tutkijan ei tule ryhtyä filosofiksi, ellei hän ole sellainen
  2. kokemuksen tutkijan tulee tehdä empiiristä tutkimusta, riittävän pienillä aineistoilla
  3. kokemuksen tutkijan tulee luoda teoriaa, vähitellen ja systemaattisesti
  4. kokemuksen tutkijan tulee kirjoittaa paljon, myös englanniksi
  5. kokemuksen tutkijan tulee verkostoitua myös kansainvälisesti
  6. kokemuksen tutkijan ei tule puuhastella; hänen tulee toimia määrätietoisesti olematta ehdoton.

Juha ei ainoastaan opettanut muita kokemuksen tutkijoita, vaan toimi itsekin näkemyksensä mukaan. Juha kutsui psykologista näkökulmaansa ”elämisen psykologiaksi”. Näkökulma valottaa, ”miten ihmisten elämä toteutuu kokemuksina eli millaisia kokemuksia ihmisillä on”. Elämisen psykologia viittaa ”aktiiviseen ja läsnä olevaan kokemukselliseen tapaan elää ihmisenä”. Juhan kuoleman jälkeen on luontevaa kysyä, mitä kuolema tarkoittaa elämisen psykologialle. Runoilija Gösta Ågren kirjoittaa kuolemasta: ”Ei ole niin, että kuolema alkaisi elämän jälkeen. / Kun elämä päättyy, / päättyy myös kuolema.” Kuoleminen on osa elämistä, ei jotakin sen ulkopuolella tai sen jälkeen olevaa. Kuoleminen päättää sekä elämisen että kuolemisen. Eläminen on olemista kohti yksilöllisiä, ainutkertaisia mahdollisuuksia, jotka ajallisesti rajautuvat syntymän ja kuoleman välille. Tämän rajallisuuden vuoksi elämällä on väliä; ilman tätä rajallisuutta kaikki mahdollisuudet voisivat olla iäti toteutettavissa. Kuolema päättää yksilön ainutkertaisten mahdollisuuksien ilmenemisen ja ihmisen persoonana, mutta – kuten Juha ajatteli – ei elämää sinänsä.

Juhan poismenon jälkeen kokemuksen tutkija voi ihmetellä, mitä kokemuksen tutkijoiden yhteisölle tapahtuu? Sitä näkymää mahdollisuuksien hienosyisiin kudelmiin, joka Juhalla oli, ei enää ole. Mahdollisuudet eivät kuitenkaan ole kadonneet maailmasta. Kokemuksen tutkimus -verkosto on yksi niistä yhteisöistä, joissa Juhan näkemien ja avaamien mahdollisuuksien edelleen kehittäminen on mahdollista. Vuonna 2014 Juha organisoi konferenssin, jonka tavoitteena oli koota yhteen Lauri Rauhalan jalanjäljistä avautuvaa tutkimusta. Rauhalan inspiroima tutkimus on osittain samalla tutkimusta, joka on saanut voimaa Juhan työstä. Toivomme, että tätä kokemuksen tutkimuksen yhteisöä rakentavaa ja tulevaisuuteen katsovaa työtä jatketaan erilaisissa epävirallisissa ja virallisissa keskusteluissa, seminaareissa, konferensseissa ja kokoomateoksissa.

Lopuksi Juhan sanoin (teoksessa Ihmistyminen: suhteisuusteoreettisia punoksia, 2010, s. 58): ”Luonnon ajassa, jota elävä ruumis ihmisessä edustaa, on yksittäisen rinnalla toinen ajan ulottuvuus. Kutsun sitä ikuisuudeksi. Sekin on luonteeltaan syklistä, kiertävää ja vähittäin muuntuvaa, mutta se ei koske yksittäistä olevaa, vaan kaikkia yksittäisiä yhdessä olkoon yksittäisen nimi Kaija, tuo pihakoivu tai se kovakuoriainen. Luonto on elämää, joka ilmenee yksittäisissä ja jatkaa olemistaan yksittäisten elävien ruumiiden poistuttua näyttämöltä. Tarkasti ajatellen yksittäiset eivät poistu minnekään, vaan jatkavat elämän suuressa kierrossa pohjavirtana, josta uudet elävät ruumiit ja luonnon tapahtumat ammentavat aikansa ja kiertonsa. Ehkä en ole ainoa, jolle luonto on yksittäisen ikuiseksi pyhittävä temppeli.”

Teemu Suorsa (Oulun yliopisto) ja Virpi Tökkäri (Lapin yliopisto)